lauantai 30. kesäkuuta 2018

Erillainen au pair viikko

Kukapa olisi uskonut että viikko lasten kanssa voi olla niinkin rankka!
Mulla oli muutama viikko sitten hieman erillainen työ viikko kun jäin mun host lapsien kanssa yksin. Tämä viikko ei tietenkään tullut mitenkään yllätyksenä mulle vaan se on ollut jo tiedossa pitkään ja oli käyty läpi sitä että kaikki on varmasti okei. Se mikä tuli yllätyksenä mulle oli se miten rankka henkisesti tuo viikko oli. Viikko ei kuitenkaan loppujenlopuksi eronnut mun normaalista viikosta ihan hirveästi, koska lapset oli koulussa ja muutenkin mulla oli ne samat rutiinit mitkä mulla on muutenkin lasten kanssa. Suurimpina eroina oli se että laitoin lapset nukkumaan joka ilta ja olin tavallaan töissä myös öisin ja tietysti jouduin tekemään töitä myös viikonloppuna. Huomasin myös että nukuin yöt kevyemmin kuin yleensä ja kun lapset olivat yhden yön yökylässä nukuin paljon sikeämmin.
Myös se vastuu mikä mulla oli ainoana aikuisena talossa tuntui yllättävän raskaalta ja sitä varmasti lisäsi se että lapset ei ole omia. Vaikka oon ollut au pairina jo puolitoista vuotta samassa perheessä ja lapset on mulle jo tuttuja ja todella tärkeitä niin ne ei kuitenkaan ole omia. Vastuu jonkun toisen lapsista 24/7 tuntuu yllättävän raskaalta.
Viikko oli myös lapsille varmasti erillainen koska he eivät ole olleet erossa äidistään noin pitkää aikaa vielä kertaakaan. Pojasta huomasi että ikävä oli kova ja aina kun soiteltiin face time:ssa niin hän kertoi innoissaan päivästään ja myös kyseli miten siellä toisessa päässä menee. Ja puhelun lopuksi halusi aina antaa pusuja ja haleja. Tyttö taas ei ollut ihan niin innokas juttelemaan puhelimessa ja ei muutenkaan ihan kauheasti osoittanut ikäväänsä, vaikka varmasti ikäväv oli! Kaikki kun käsittelee ikävää eri tavalla.
Tuon viikon jälkeen mulla oli tarkoitus olla taas viikonloppu töitä mutta onneksi se peruuntui ja sain kolmen päivän viikonlopun sen sijaan! Tosin mun perjantai meni englannin kokeen puhe osion parissa, mutta eipähän tarvinnut tehdä töitä.
 
-Riitta<3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti