lauantai 28. huhtikuuta 2018

Parhaat palat au pairina olemisesta

Au pairina parasta on...

...Kun lapset kertovat innoissaan viikonlopustaan tai lomasta ja kyselevät myös mun viikonlopusta tai lomasta
...Kun lapset tarjoutuu ihan itse auttamaan esim.tiskikoneen tyhjennyksessä tai pöydän pyyhkimisessä
...Kun lapset tekee kaiken heti mitä niiltä pyytää
...Kun lapset juoksee innoissaamaan antamaan halin ja pusuja
...Kun lapset innoissaan kyselee suomenkielisiä sanoja ja vielä kaikenlisäksi muistavat niitä myöhemmin.
...Innostus lasten kasvoilla kun näkee loman jälkeen
...Kun tapaa uusia ihmisiä
...Viikonloput ja lomat
...Kehut vanhemmalta
...Kun lapset (ja vanhempi) sanoo että haluaisivat että jäisin tänne vielä pidemmäksi aikaa
...Kun lapset haluaa antaa hyvänyön halin ja pusun ennen nukkumaan menoa, vaikka olisi viikonloppu tai olisin muuten vaan jo lopettanut siltä päivältä


Näin saman tyylisen postauksen Sannan blogissa kauan aikaa sitten. Ja kun mullakin on nyt tullut tätä au pairina olemista takana jo jonkin aikaa niin halusin jakaa mun ajatuksia au pairiudesta. Tässä on tosin vain ne hyvät puolet lueteltu ja kuten kaikkeen niin ei se au pairina olo aina ole mitään ruusuilla tanssimista, mutta en silti vaihtaisi hetkeäkään tästä ajasta pois!
-Riitta<3

torstai 26. huhtikuuta 2018

Olenko ainoa, joka...

...aina leffateatteriin mennnessä ostaa popparit ja on syönyt melkein kaikki jo mainosten aikana?
...ei tykkää pankkikorttien lähimaksu ominaisuudestaa yhtään?
...valitsee mielummin (yö)bussin kuin lentokoneen?
...suunnittelee joka vuosi lähettävänsä joulukortteja, mutta ei koskaan kuitenkaan lähetä?
...rakastaa nukkumista?
...nukkuu aina villasukat jalassa?
...jättää pakkaamisen usein ihan viime tippaan?
...jättää myös matkalaukun purkamisen myöhemmälle, ja ne tavarat saattaa olla siellä matkalaukussa todella pitkään?
...ei tykkää kauhuleffoista?
...kuitenkin päätyy katsomaan niitä kauhuleffoja ja nukkuu seuraavan kuukauden valot päällä?
...ahdistu jos on myöhässä sovitusta tapaamisesta?
Näitä tällläiisiä postauksia näki yhdessä vaiheessa vähän enemmänkin blogeissa. Mäkin halusin toteuttaa tämän, joten olenko ainoa?
-Riitta<3

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Pääsiäisloma

Voihan vielä palata huhtikuun alussa olleeseen pääsiäislomaan?
Tämä loma tuli kyllä niin oikeaan aikaan ja nyt loman jälkeen fiilis on paljon parempi kuin ennen lomaa. Mulla alkoi loma 30.3. ja perjantai iltapäivästä suuntasin lentokentälle ja kohti koti-Suomea! Suomeen lento laskeutui puolenyön aikaan. Oli ihana päästä kotiin ihan ajan kanssa ilman mitään sen suurempia suunnitelmia.
Lauantaina mentiin äidin ja siskon kanssa mummille pääsiäis lounaalle/päivälliselle. Hyvää ruokaa ja seuraa taas kerran. Illalla oli ihana käydä nukkumaan vatsa täynnä omaan sänkyyn.
Sunnuntaina sain nukkua pitkään ja niin teinkin. Päivä meni rennosti ja illala lähdettiin äidin kanssa jäähallille katsomaan Suomen ykkösjoukkueen send off tilaisuutta muodostelmaluistelun MM-kisoihin. Tämä olikin ensimmäinen kerta tälläkaudella kun näin heidän vapaaohjelmansa. Parempi myöhään kun ei milloinkaan, eikö?
Maanantaina menin mummolle syömään ja olikin mukava nähdä mummoa pitkästä aikaa ja syödä taas kerran hyvää ruokaa. Maanantaina tuli myös lunta! <3 ja vaikka lumi sulikin aika nopeasti viikon aikana enkä päässyt tai oikeastaan ehtinyt käydä hiihtämässä, niin lumi on aina yhtä ihanaa! (Tosin ei täällä Englannissa kun mikään ei toimi jos on vähänkin lunta...)
Tiistai ja keskiviikko menivätkin iskän luona. Siitä kun on iskää nähnyt viimeksi niin onkin jo kulunut jokunen hetki... Kävin myös kävelyllä paikoissa missä en ole käynyt moneen vuoteen ja vielä tiistaina kaikki näytti niin ihanalta ja rauhoittavalta lumipeitteen alla.
Torstaina vietettiin sisko aikaa ja käytiin lounaalla ja kahvilla. Oli todella mukava viettää ihan kahdenkeskistä aikaa ja jutella kasvotusten. Me ollaan kyllä siskon kanssa juteltu aika paljon puhelimessa mutta on se vaan niin erilaista puhua ihmiselle kuin puhelimelle, vaikka siellä onkin ihan oikea ihminen toisessa päässä.
Perjantai ja lauantai päivät menivätkin mun osalta huoneen uudelleen järjestämisessä ja vaikka en vieläkään ole siihen ihan tyytyväinen niin näyttää se jo paremmalta kuin aikaisemmin. Kävin läpi myös kaikki mun vaattet mitä mulla koti-kotona on ja pakkasin kaikki sellaiset mille mulla ei enää ole käyttöä, mutta en ehtinyt viedä niitä vielä kiertoon minnekkään. Perjantai ja lauantai illat menivätkin muodostelmaluistelun MM-kisoja katsellessa ja niinhän siinä kävi että Suomi vei voiton tänä vuonna! Ruotsi oli toinen, Venäjä kolmas ja Suomen kakkosjoukkue neljäs.
Sunnuntaina olikin aika palata Englantiin ja valmistautua uuteen viikkoon, joka olikin ihan todella pitkä, mutta silti ihan mahtava!
Toivottavasti myös teillä oli ihana pääsiäinen!
-Riitta<3

perjantai 20. huhtikuuta 2018

kevät...

Vihaan kevättä. En toki kaikkea siinä. Ehkä 'viha' on kuitenkin liian vahva sana tähän. En tykkää keväästä, ehkä se kuvaa paremmin mun ajatuksia kevättä kohtaan. Aloitetaan siis alusta!

En juurikaan tykkää keväästä, toki kevät on kaunis ja merkki siitä että kesä tulee pian. On lämmintä ja aurinko paistaa. Kukat alkaa kukkimaan ja luonto herää taas eloon talven kylmyyden jälkeen. Mulle kevät on myös allergioiden alku, huonosti nukuttuja öitä ja väsymystä. Oon ihminen joka tarvitsee paljon unta ja juurikin sitä syvää unta, muuten oon todella väsynyt ja ärsyynnyn erittäin helposti. Mun unenlaatu kuitenkin heikkenee huomattavasti joka kevät kun allergiat alkavat ja huomaan olevani väsynyt ja ärsyyntynyt, enkä haluaisi olla. En oo vieläkään löytänyt itselle sopivaa allergialääkettä, enkä välttämättä löydäkkään, kaikenlaista on jo kokeiltu. Ja oireet ei ole joka vuosi samanlaisia, joskus ovat voimakkaampia ja joskus lievempiä.

Kaikki aina puhuvat miten ihana kevät on, mutta ei se kaikille ole mitään ihanaa elämää ja tiedän että monilla on paljon pahemmat allergia oireet kuin mulla. Mulla on loppujen lopuksi aika lievät oireet, mutta on kumminkin. Odotan kesää (tai oikeastaan syksyä ja talvea) kun allergiat helpottaa taas.

Meinaan kuitenkin nauttia auringosta ja keväästä (väsyneenä ja tukkosena). Nauttikaa tekin!

-Riitta <3

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Ei se normaalein torstai -Au pair my day

7.20 Herätyskello soi viimesen kerran ja nousin aamupesulle.
 
7.30 Kipusin yläkertaan ja sanoin heipat perheen äidille ja menin auttamaan poikaa hampaiden pesussa. P puki vaatteet päälle ja yritettiin olla mahdollisimman hiljaa koska tyttö on vielä nukkumassa. Saatiin puettua ja siistittyä P:n huone ja lähdettiin tekemään aamupalaa. Tänään P sai itse valita mitä halusi aamupalaksi ja hänhän tahtoi puuroa. Sain puuron pöytään ja P:n syömään niin T heräilikin jo ylhäällä. Lähdin sitten ylös auttamaan T:tä hampaiden pesussa. Kun T oli saanut puettua liittyi hän meidän seuraan aamupalalle.
9.15 Hypättiin autoon ja lähdettiin Soft playhin koska ilma oli aika kylmä ja muutenkin huono.
 
9.30 Soft play aukesi ja mehän oltiin ensimmäisinä siellä sisällä. Lapset lähti leikkimään ja mä hain kahviosta itselleni kahvin
 
11.20 Lähdettiin Soft playstä ja tälläkertaa ilman minkäänlaista  kitinää ja suunnattiin auton nokka kohti ruokakauppaa.
 12.20 Päästiin kaupasta kotiin ja mä rupesin tekemään meille lounasta, lapset väritteli sillä aikaa toisessa huoneessa. Lapset oli tänään ihan supernopeita syömään, mikä on aika harvinasta noilta kahdelta.
 
13.20 Saatiin lounas syötyä ja ruvettiin tekemään perheen äidille synttärikortteja, koska ulkona tuli vettä niin että ei viittitty sinne lähteä
 14.30 Oltiin saatu kortit valmiiksi ja siistittyä meidän sotkut. Ulkonakin näytti jo vähän paremmalta, tai vettä ei ainakaan tullun ihan kamalasti, joten päätettiin hypätä autoon ja suunnata kohti leikkipuistoa. Ei me siellä leikkipuistossa kovinkaan kauaa viihdytty, koska ei ollut kovinkaan lämmin.
 
15.45 Oltiin takaisin kotona ja ruvettiin taas vähän askartelemaan ennen lasten tee aikaa.
16.50 Alettiin siivoomaan meidän sotkuja ja mä rupesin tekemään lapsille ruokaa.
 
17.40 Hypättiin vielä viimeisen kerran autoon ja suunnattiin asemalle hakemaan perheen äiti.
 
noin 18.20 lopetin ja vetäydyin oman huoneen hiljaisuuteen ja juttelin hetken siskon kanssa puhelimessa jonka jälkeen rupesinkin kirjottelemaan tätä postausta.
Mun normi työpäivät ei oo todellakaan näin pitkiä ikinä, mutta lasten ollessa pääsiäislomalla niin mullakin on vähän enemmän tehtävää. Toisaalta multa kysyttiin viikon alussa haluaisinko että lapset menissi muutamaksi tunniksi johonkin lomakerhoon vai haittaako mua että teen pitkiä päiviä ja totesin että ei mua ne pitkät päivät haittaa. Joten sitä saa mitä tilaa! Illalla tulee kyllä uni todella hyvin. Ja vaikka tykkään tehdä tätä hommaa eikä nää kymmentuntiset päivät niin kauheita loppujelokusi oo niin odotan kyllä innolla sitä että lapset on taas ensviikolla koulussa!
 
-Riitta <3

torstai 12. huhtikuuta 2018

Testissä Fazer Domino -suklaa

Fazerin tämän vuoden uutuus suklaa, jota ei mun ymmärtääkseni vielä saa normaali kaupoista (korjatkaa jos olen väärässä!). Mä yritin jo edellisellä reissulla Suomen saada käsiini tämän suklaan, mutta vielä en silloin kuukausi sitten löytänyt sitä lentokentältä. Voi myös olla että siinä oli muutakin mietittävää kuin se suklaa, koska mulla jäi pankkikortti ja ajokortti kotiin... Mutta nyt löysin tämän uutuussuklaan ja päätin ostaa sen maistiin.
 
Mainittakoon että mä en ole ikinä ollut mikään suuri suklaan ystävä, mutta viimeisen vuoden aikana on tullut syötyä aika paljon etenkin Fazerin suklaata, koska se nyt vaan mun mielestä on parasta suklaata mitä on!
Mulla ei oikeastaan ollut mitään suuria odotuksia tälle suklaalle, vaikka se olikin pakko saada maistiin. Ja musta ei kyllä tullut mitään domino -suklaan fania tämän kokemuksen myötä. Pidän mielelläni sen suklaan ja keksit erillään. Mun mielestä tosta suklaasta tuli jonkin verran makeampi verrattuna normaaliin fazerin siniseen ja aika vähän se domino sieltä loppujen lopuksi maistui...
 
Olisi hauska kuulla teidän mielipiteitä tosta suklaasta! Ootteko vielä maistanu ja mitä tykkäsitte? Ja odotattekko tota suklaata kauppoihin?
 
-Riitta <3

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Maaliskuun luetut kirjat

Maaliskuussa tuli luettua vähän enemmän kirjoja verrattuna helmikuuhun. Ja vaihteeksi myös ihan suomenkielisiäkin kirjoja. Tosin taidan nyt toistaiseksi pysyä enempi noissa englanninkielisissä kirjoissa, sillä tuntuu että mitä enemmän lukee englanniksi sitä paremmin tai enemmän uskaltaa puhua englantia. Ja mulla kirjahyllystä löytyy nyt noita englanninkielisiä kirjoja aika paljon niin niitä pitäisi varmaan myös jossainvaiheessa lukea. Maaliskuussa tuli luettua tosiaan kolme kirjaa joista kaksi oli suomenkielisiä ja yksi sitten englanniksi.
Mikko Aaltonen -JHT Musta Lammas on Cheekin omaelämäkerta. Kirjassa käydään läpi miten kaikki alkoi ja miten Cheekistä tuli niin suosittu. Tästä kirjasta puuttui kuitenkin viimeinen luku joka on lisätty vuonna 2017 ilmestyneeseen painokseen. Haluan kyllä ehdottomasti saada jostain luettavaksi sen viimeisenkin luvun, mutta en ehkä oo niin kovin innostunut ostamaan koko kirjaa... Jos Cheek (tai Jare) ei kiinnosta niin suosittelen jättämään tämän kirjan lukematta, mutta jos kiinnostusta noihin alkuaikoihin löytyy niin silloin kannattaa lukea kyllä tämä kirja. Itseäni alkuun häiritsi että kirja eteni minä kertojan muodossa, mutta mitä pidemmälle luki niin sitä vähemmän se häiritsi. Täytyy varmaan tähän väliin todeta että luen paljon mielummin fiktiivisiä tarinoita ja aika harvoin tulee mitään elämäkerta kirjoja lueskeltua.
Gayle Forman-If I stay. Kirja kertoo lupaavasta, nuoresta, sellon soittaja tytöstä, joka joutuu auto-onnettomuuteen. Hän on fyysisesti kehonsa ulkopuolella ja seuraa mitä hänen ympärillään tapahtuu. Hänellä on kuitenkin edessään kaikista vaikein päätös... Jääkö hän...
Tämä oli taas sellainen kirja että millään ei olisi malttanut jättää kesken, mutta kun kello rupesi lähentelemään jo yhtä aamulla niin totesin että on ehkä parempi jättää loput seuraavaan iltaan. Tätä postausta kirjoittaessa huomasin että tämän kirjan pohjalta on tehty myös elokuva ja kirjaan on tehty myös jatko-osa, pitääpä ainakin toi jatko-osa saada jostain käsiini.
Henriikka Rönkkönen-Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita. Jo kirjan alkusanoissa sanotaan että kirjassa tullaan puhumaan suoraan ja sanoja säästelemättä kaikesta, ja kyllä puhuttiinkin. Kirjan tapahtumat ovat kirjoittajan mukaan tapahtuneet joko hänelle tai jollekkin hänen kavereistaa/tutuistaan, mutta kirja on rakennettu niin että kaikki tapahtuu kirjan päähenkilölle, joka on juuri eronnut pitkäaikaisesta suhteestaan. Kirja kertoo sinkkuelämän eri vaiheista mitään kaunistelematta. Kirja on myös helppo ja hauska lukea johtuen lyhytistä luvuista ja kirjoitustyylistä.
 
-Riitta <3



lauantai 7. huhtikuuta 2018

Maaliskuun ostokset

Maaliskuussa tuli ostettua paljon tai no vaan kolmelevyä Suomi suklaata ja samalla reissulla löysin myös uuden kirjan. Henriikka Rönkkosen mielikuvituspoikaystävän joka oli alle 4€ ja täytyy kyllä sanoa että oli ihan hyvä kirja.
Ostin myös kaksi muuta uutta kirjaa maaliskuun aikana jotka molemmat maksoivat £3. Mun ei ollut tuolta reissulta tarkoitus ostaa muuta kuin uusia kyniä, mutta jäi ne kynät ostamatta kun ei ollut sellaisia mitä halusin ja mukaan lähti kaksi kirjaa Dan Brownin Angels an Demons ja Gayle Formanin if I stay.
Ja kun kerta Lontoossa tuli pyörähdettyä niin olihan sitä myös käytävävä Primarkissa jaa tällä kertaa löysin uuden mekon kesäksi (£10), sormuksia (£3) ja sukkia (£2,5). Tuo mekko on kyllä ihanan kesäinen ja pitää joku kerta mennä ottamaan kuvia sen kanssa että tekin näätte vähän milainen se on.
-Riitta <3


torstai 5. huhtikuuta 2018

Maaliskuun huiput

Maaliskuu alkoi ja päättyi reissulla Suomeen. Muita isompia reissuja ei sitten ole ehtinyt edes tehdä. Lontoossa on tullut kerran pyörähdettyä, kun merimieskirkolla oli kevätmarkkinat. Tälläkertaa hillitsin itseni enkä ostanut mitään Suomi-herkkuja mukaan vaikka kuinka teki mieli. Lohdutin itseäni ajatuksella että kohta pääsee Suomeen ja saa ostettua noita herkkuja vähän edullisemmin.
Kuun ensimmäinen Suomi reissu oli lyhyellä varoitus ajalla ja hyvin pikainen viikonloppu reissu. Lähdin käymään vaarin hautajaisissa, vaikka ei oltukkaan läheisiä niin musta tuntui jotenkin oikealta mennä tuonne hautajaisiin. Tuolla viikolla saatiin nauttia tai kärsiä lumesta myös Englannissa kun Beast from the east heitti paksuhkonkin lumikerroksen Englantiin. Stressasin mun junaa ja lentoa todella paljon juuri tuon takia, onneksi matka sujui kuitenkin lähes ongelmitta.
Toinen Suomi reissu olikin sitten ihan suunniteltu pääsiäisloman ajaksi. Tänä vuonna sainkin sitten kaikki pääsiäisherkut ihan pääsiäisen aikaan!
-Riitta<3