maanantai 18. syyskuuta 2017

Viikonloppu kuulumisia

Moikka,
 
Mulla on takana ihanan rauhallinen viikonloppu. En tehnyt mitään ihmeellistä vaan otin viikonlopun vain rentoutumisen kannalta. Perjantaina heräsin jo aikaisin ja sain kuin sainkin ostettua liput Antti Tuiskun keikalle Helsinkiin! Vielä en kyllä tiedä miten sinne päästään mutta onpahan liput hommattu, joten eiköhän ne lennotkin ehdi vielä vähän myöhemmin hankkimaan.
Viikonloppuna on tullut kuuneltua musiikkia, istuttua kahvilassa, suunnitellessa lomaa ja löysin kuin löysinkin itselleni uuden hupparin. Lauantai iltana katsoin myös Joulutarina -elokuvan, Eihän vielä ole liian aikaista jouluelokuville, eihän?
Vietin viikonlopun tällä kertaa ihan yksin ja täytyy kyllä sanoa että nautin! Tarvitsen myös omaa aikaa ja nyt tulli viikonloppu kyllä ihan täydelliseen väliin. Host-lapset on olleet koulussa kaksi viikkoa jo, mutta vain lyhyitä päiviä ja ovat tulleet koulusta kotiin jo ennen lounasta. Rehellisesti sanottuna odotan kyllä jo sitä että lapset ovat koulussa kokonaisia päiviä.
Mahtavaa viikonalkua kaikille!
-Riitta <3

perjantai 15. syyskuuta 2017

DIY-Kalenteri

Moikka,

Mä oon yleensä todella huono suunnittelemaan menemisiäni tai mitään muutakaan kovinkaan pitkälle tulevaisuuteen, lähen mielummin hetken mielijohteesta liikkeelle ja suunnitelmat tulee yleensä lennosta. Kuluneen vuoden aikana oon kuitenkin yrittänyt suunnitella reissuja vähän pidemmälle tulevaisuuteen ja avuksi päätin askarrella valkotaulu tyyppisen kalenterin.

Kävin kaupasta ostamassa kaksi A4 kokoista lasista valokuvakehystä, itse halusin ettei noissa kehyksissä ole sellaista "kunnon" kehystä, jolloin ainakin omasta mielestä siihen on helpompi kirjoittaa. Noilla kehyksillä ei onneksi ollut hintaa kuin £1.
Mun ei onneksi tarvinnut ruveta leikkelemään paperista sopivan kokoista tuohon kehykseen. Jostain olisi varmasti saanut tulostettua valmiita pohjia tuohon, mutta en nyt mitään kovinkaan ihmeellistä ajatellut tehdä joten päätin piirrellä tarvittavat viivat ihan itse.
Lopuksi vain paperit kehyksiin ja Done! Kehyksiä ostaessa ostin myös valkotaululle sopivia tusseja joilla onkin sitten helppo kirjoittaa näihin tauluihin ja myöhemmin pyyhkiä pois.
Vaikka näihin ei mahdu kuukautta enempää on mun ajankäyttö parantunut jonkin verran, saan suunniteltua reissuja pidemmän ajan päähän. Ja tuolla viikkotaululla saa kaikki viikon menot heti näkyviin, mikä on musta ihan mahtavaa!
-Riitta <3

maanantai 11. syyskuuta 2017

'Rose chic' -kynnet

Moikka,
 
Sain mun hostperheeltä synttärilahjaksi pari kynsilakkaa ja toinen niistä vei heti mun sydämmen! Tää kynsilakka onkin toiminut mun kesälakkana koko kesän.
Lakka on siis Maybellinen color show lakka (232 Rose chic). Vaikka tässä lakassa on mun mielestä paljon glitteriä niin on se kuitenkin suhteellisen luonnolisen olionen, tai siis ei paista millään räväkkyydellään pahasti silmään. Tietysti glitterlakan huonona puolena itse pidän sitä että sen poistaminen kynneltä ei ole ole kovin helppoa, mutta kyllä sen aina onneksi pois saa.
Mitä mieltä te olette tästä lakasta?
-Riitta <3

perjantai 8. syyskuuta 2017

Elokuun huiput

Moikka,

Syyskuu on jo pitkällä, mutta palataan vielä hetkeksi elokuuhuun ja sen tapahtumiin. Täällä blogin puolella onkin ollut hiljaista elokuun ajan ja en ole tänne kertonut lomastani juuri ollenkaan.
Elokuussa meni muutama viikko mökkeilessä järven rannalla ja vaikka säät olivatkin aika sateisia sain myös nauttia muutamista aurinkoisista päivistä. Kävin myös kuuntelmassa Dingoa ja Kaija Koota livenä joka kyllä lukeutuu yksiin parhaimmista hetkistä elokuun aikana. Autolla tuli myös ajeltua ties miten monta kilometriä ja täytyy kyllä sanoa että mielummin ajan Englannissa! Osallistuin myös ala-asteen luokkakokoukseen.
Ehdin myös käydä kahdessa huvipuistossa elokuun aikana, Linnanmäki ja Powerpark joista ehdoton suosikki oli kllä Powerpark! Vaikka ukkosen yllättäessä lähdettiinkin aikasemmin pois. Kävin myös siskon kanssa jossain kiipeyly/seikkailupuistossa ja oli kyllä hauskaa!
Ehdoton huippu oli kuitenkin paluu Englantiin, vaikka lähtöpäivän aamuna ja edellisenä päivänä fiilikset olivatkin vähän ristiriitaiset ja olisin mielelläni jäänyt Suomeen. Perille saavuttuani kuitenkin fiilikset oli jo ihan toiset ja olen erittäin iloinen siitä että saan olla taas täällä! <3

-Riitta <3

maanantai 4. syyskuuta 2017

Kuulumisia

Moikka,
 
Oonkohan mä vielä kertakaan tehny kunnon höpöttely-postausta tänne, no nyt ajattelin sellaisen kuitenkin tehdä. Kesäloma on nyt lomailtu ja tänään alkaa taas kunnollinen arki täällä Englannissa ja oikeesti olen erittäin innoissani että pääsen taas tähän arkeen täällä kiinni! Vaikka mulla nyt nämä kaksi ensimmäistä viikkoa tulee olemaan pitkiä niin odotan niitä kyllä innolla! Musta oli ihana palata noin viiden viikon lomailun jälkeen takaisin tänne ja nähdä tutut paikat ja tietysti mun ihana host-perhe.
 Mun hieno suunnitelma että olisin loman aikana saanut päiviteltyä blogiakin enemmän karahti kiville koska jätin koneen Englantiin... Oli mulla joku fiksu ajatus varmaan siinä takana kun koneen tänne jätin, mutta monta kertaa teki mieli kaivaa kone esille ja kirjoittaa kunnes muistin että eipä mulla sitä nyt olekkaan mukana.
 Mun loma meni ohi ihan supernopeasti ja vaikka en mitään sen kummempaa tehnytkään niin nautin kyllä joka hetkestä! Harmittamaan jäi oikeastaan ainoastaan se etten ehtinyt olla mökillä kovinkaan pitkään, mutta ensi vuonna uudestaan! Säätkään ei suosineet mitenkään kauheasti, mutta se kai kuuluu suomen kesään.
 Lenostakin selvittiin ilman isompia panikointeja, suurena apuna oli mun uusi stressilelu, fidget cube. Mähän siis en todellakaan ole mikään lentämisen ystävä ja mielelläni jättäisin lentämisen kokonaan välistä. Lento oli onneksi tasainen ja suuremmilta ilmakuopilta vältyttiin, toisin kuin Suomeen lentäessä kun koko lento oli erittäin kuoppainen...
 Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
 
-Riitta <3