tiistai 6. kesäkuuta 2017

Toukokuun huiput

Moikka,
 
Mihin nää kuukaudet vaan vierii, se olisikin jo kesäkuu! Täällä tosin kesälomat ei ala kuin vasta heinäkuun lopulla, mutta itse sain pitää viikon mittaisen loman tuossa viimeviikolla, kun lapsilla oli lomaa koulusta. Jäin yksin tänne kun host-perhe lähti lomailemaan ja otinkin kaiken ilon irti siitä että olen täällä yksin ja hiljaisuudessa, toisin sanoen nukuin pitkään ja vaan laiskottelin! Toukokuu on muutenkin mennyt aika pitkälti laiskotellessa ja mitään suurempia reissuja en ole jaksanut tehdä.
Brightonissa tuli käväistyä jo toisen kerran 
 
Euroviisujen fiinaali tuli myös katsottua, vaikka Suomi ei sinne asti päässytkään. Muuten viikonloput onkin meneet vain kahvittelujen merkeissä.
 
Lisäksi jo 5kk Englannissa tuli täyteen!
Mun viikon lomalla innostuin myös leipomaan ja pyöräytinkin yhden satsin korvapuusteja sekä karjalanpiirakoita. En olekkaan koskaan itse tehnyt karjalanpiirakoita, mutta yllättävän hyvin onnistui ensimmäiseksi kerraksi! Kun tähän suomi-herkkuihin intouduin niin päätinpä myös väsätä makaroonilaatikon, oli mulla siis muutama tehopäivä lomallakin. Loman kohokohta oli kuitenkin tekemäni reissu Pariisiin, josta pian tulossa jotain juttua tännekkin!
 
-Riitta <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti