sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

4kk Englannissa

Moikka,

Puoli väli on ohitettu ja kolme kuukautta on enään jäljellä täällä ja sitten koittaa paluu kotiin. Aika menee vaan ihan liian nopeasti ja samalla tuntuu että olen ollut täällä jo kauemmin kuin neljä kuukautta. Aika täällä on ihan mahtavaa ja viihdyn täällä todella hyvin, jopa niin että harkitsin jo yhdessä vaiheessa että mitä jos jatkaisinkin täällä syksyllä koulujen alettua, mutta tulin siihen tulokseen että mun on aika palata syksyllä Suomeen ja toivottavasti jatkaa lastenhoitajana siellä. Mulla on vielä monta reissua tulossa ja tuntuukin ettei aika riitä ihan kaikkeen, koska haluan nähdä täällä KAIKEN! mikä on ehkä mahdotonta monestakin syystä. Välillä tuntuu että vuorokaudessa ei millään riitä tunnit kaikelle, ja tämän blogin päivittely on siitä syystä jäänyt myös vähän taka-alalle.


Pääsin myös tekemään pääsiäisenä reissun Skotlantiin, joka on kyllä kaunis paikka varsinkin ne vuoristomaisemat. Vuoristossa ajellessa mun ajatuksissa pyöri että tonne mä haluan vielä joskus kiivetä! Ehkäpä tulevaisuudessa tämä toteutuu... Oli ihana kun palasin takaisin Skotlannista niin lapset oli ihan innoissaan nähdessään taas mut ja täytyy kyllä myöntää että olihan se itsellekkin ihan mieluisaa nähdä heitä pienen loman jälkeen. <3 Reissun jälkeen olen myös ruvennut puhumaan paljon enemmän, perheen kanssa nyt olen puhunut englantia ihan alusta aslkaen, mutta vieraille puhuminen tulee nykyään paljon luonnollisemmin.

-Riitta <3

torstai 13. huhtikuuta 2017

Hastings

Moikka,

Täällä on taas lomaa koulusta ja tällä kertaa kaksi viikkoa, tosin mulla on ollut lyhyempiä päiviä kuin normaali viikolla että tavallaan on ollut myös lomaa mulle. Ja oikeastaan tällä hetkellä olen Skotlannissa viettämässä pientä lomaa (5 päivää!). Viikko sitten mulla oli myös yksi vapaa päivä, tai reilu tunnin tein aamulla ja yhdeksän jälkeen lähdin viettämään aurinkoista päivää Hastingiin. Aikaisemmin olenkin käynyt jo Brightonissa, mutta mielestäni Hasting oli mukavampi paikka. Haistingissä oli myös gliff railway, jolla pääsi tuollaista rinnettä ylös ja olihan munkin päästävä kokeilemaan. Ylös meneminen oli jotenkin pelottavampaa kuin alas tuleminen, mutta seuraavalla kerralla taidan valita kuitenkin rappuset jotka kulkevat tuon junan vieressä.

Sää oli tosiaan mitä mainioin ja pääsin nauttimaan auringosta, ja muutamasta kylmästä siideristä tuolla laiturilla ja söin jopa tämän vuoden ensimmäisen irtojäätelön. Jos pitäisi valita kumpaan menisin uudestaan Brightoniin vai Hastingiin, niin varmaan kyllä kuitenkin päätyisin uudestaan Hastingiin, tuolla oli nimittäin ihanat kävelymahdollisuudet ja laituria ei ollut täytetty kaiken mailman huvipuisto laitteilla ja kaikenlisäksi pääsen aika kätevästi tuonne junalla! Joten ehkä löydän itseni vielä uudelleen seikkailemassa tuolla!








-Riitta <3

tiistai 11. huhtikuuta 2017

'Black and gold' -kynnet

Moikka,

Halusin jotain erilaista kynsiini tällä kertaa ja tälläiset sain aikaiseksi. En kyllä oo vieläkään ihan varma että tykkäänkö näistä vai en... Mitä mieltä te olette?

 
Lakkoina:
-Essence French manicure, 02
-Make up gallery, Midnight Back 29
-H&M:n super gold,0820
 
-Riitta <3

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Äänestin!

Moikka,

Tänään on kuntavaalien virallinen äänestyspäivä. Siitä lähtien kun olen vaaleissa saanut äänestää niin olen myös äänestänyt, koska mulla on siihen oikeus ja tavallaan myös jonkin lainen velvollisuus. Äänestämällä myös vaikutan siihen ketkä mun asioista päättää!

 
Vaikka olenkin Englannissa niin käytin myös mun äänioikeuden näissä kuntavaaleissa, vaikka aluksi olin jo jättämässä äänestämisen. Mutta pienen tutkiskelun jälkeen (ja ehkä hieman myös äsidin patistuksen...) löysin itseni viime viikon lauantaina Suomen suurlähetystöstä, Lontoosta äänestämästä. Käykäähän tekin äänestämmässä ja käyttämässä teidän äänioikeutta!! (jos siis olette äänioikeutettuja)

 
-Riitta <3

torstai 6. huhtikuuta 2017

Oxford

Moikka,

Oxford on varmaan mun yksi suosikki kaupungeista, en tiedä mikä siinä viehättää niin paljon mutta joku siinä on! Syksyllä tosiaan olin ensimmäistä kertaa Oxfordissa ja jo silloin tykästyin tohon kaupunkiin joten olihan sitä nyt päästävä sinne uudelleen. Muutama viikko sitten otinkin suunnaksi Oxfordin, jonne pääseekin aika kätevästi Lontoosta bussilla ja hintaa meno-paluulle (lontoo-Oxford) tuli vain £14 matka-aika tosin lähempänä kahta tuntia. Oxfordiin päästyäni suuntasin ensin hakemaan kahvia (Yllätys!) jonka jälkeen osallistuin kahden tunnin ilmaiselle opastetulle kävely kierrokselle. Kierros oli taas oikein hyvä idea (syksyllä kävin jo tuolla samaisella kierroksella, mutta eri oppaan kanssa kierros oli taas erilainen) ja tälläkertaa keskityin kuvaamisen sijaan vain nauttimaan lämpimästä auringosta ja keskityin enemmän niihin juttuihin mitä se opas kertoi. Suosittelen tuota kierrosta kaikille jotka ovat menossa Oxfordiin tästä pääsette tuon opaskierroksen netti sivuille joissa tarkempaa informaatiota.

Osa kuvista on siis otettu jo syksyllä!

 


 
-Riitta <3

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Maaliskuun huiput

Moikka,

Onko nyt muka jo huhtikuu?!?! Mihin on taas kadonnut yksi kuukausi! Tuntuu että en ole ehtinyt tehdä mitään mutta kun rupesi vähän kertailemaan niin olihan sitä jotain ehtinyt tehdä, toki reissuja ei kovinkaan montaa tullut tehtyä.

Kävin Brightonissa!
Ja Oxfordissa <3 josta postausta tulossa


Yhdet muodostelmaluistelu kisat katsoin yötä myöten, toiset onkin viikonloppuna!

Lisäksi 3kk Englannissa tuli täyteen ja lentoliput Suomeen on hommattu...

Nyt odotan vaan ensi viikkoa kun lähden Skotlantiin! Toivotaan että säät suosii niinkuin ne on täällä nyt muutaman viikon suosinut.

-Riitta <3