sunnuntai 1. tammikuuta 2017

2016 part 1

Moikka,

Ja hyvää alkanutta vuotta 2017 kaikille!

Tämä postaus on katsaus viime vuoteen, joka on ollut yhtä vuoristorataa, tulevaisuuden suunnitelmat on muuttuneet yhdessä yössä yhteen suuntaan ja seuraavana päinvastaiseen.

Tammikuu

 

 
Tammikuu oli opiskelujen kannalta stressaava ja muutamaan kertaan meinasi uskokin loppua, mutta loppuun asti mentiin kuitenkin. Opiskelujen aiheuttamaa stressiä helpotti että kämpän läheltä löytyi ulkojää, jota kukaan muu ei juurikaan käyttänyt, joten sain sen lähes omaan käyttööni ja tilaa oli!
 
Helmikuu

 



 
Helmikuussa opiskelujen aiheuttama stressi jatkui, mutta päätin helpottaa omaa oloani ja päätin olla osallistumatta oikiksen pääsykoevalmennukseen ja sitä kautta pääsykokeisiin. Mummin kanssa tehty päiväreissu Tallinnaan lievitti myös stressiä ja tuon päivän mittaisen miniloman jälkeen jaksoi taas palata arkeen ja koulukirjojen pariin.
 
Maaliskuu



 
Maaliskuussa opiskelu maistui jo paremmalta kun ei enään ollut pääsykokeiden stressiä, tulevaisuuden suunnitelmat olivat kuitenkin taas pahasti hakusessa (verrattuna tammikuuhun kun mulla oli tarkka suunnitelma mitä syksyllä teen). Lämpenevä sää ja kesäiset kukkaset piristivät päivää monesti! Ja joulukuun lopulla aloitetun autokoulunkin loppu häämötti jo.
 
Huhtikuu
 
Huhtikuun kohokohta oliki  kun läpäisin autokoulun ja pääsin ajamaan ihan oikeasti. Pk-seudulla ajaminen olikin ihan erilaista kuin pienellä paikkakunnalla. Kävin siis kaikki ajotunnit ajamassa Heinolassa, joka on pieni paikka ja vähän liikennettä, mutta autoja Heinolassa on parkkeerattu tienvarsille molemmin puolin ja muutenkin tiet siellä ovat vähän kapeampia (Muistuttaa muuten vähän näitä Englannin teitä).
 
Toukokuu


 
Ensimmäiset mökkiviikonloput (a äitienpäivätoivotukset viestillä). Koulun loppuminen ja kesäloman alkaminen.
 
Kesäkuu

 
Kesäkuussa kävin parissa ammattikorkean pääsykokeissa Joensuussa, en päässyt kumpaankaan mutta rakastuin kyllä Jensuun kaupunkiin. Vaikka se ei ole mitenkään iso, mutta kaikki tarpeellinen on lähellä ja muutenkin se on kaunis! Kesäkuussa vietettiin myös rippijuhlia ja harjoittelin palosammuttimen käyttöä. Juhannus meni perinteiseen tapaan mökillä syöden ja saunoen.
 
Loppuvuosi tulee sitten seuraavassa osassa, ettei tästä tulisi ihan kilometrien mittainen.
 
-Riitta <3

2 kommenttia: