lauantai 3. joulukuuta 2016

Joulukalenteri #3

Moikka,
Mun blogi tosiaan aloitti taipaleensa ensimmäinen päivä joulukuuta ehkä hieman eri tavalla kuin yleensä blogi aloitetaan. Yleensä ensimmäisessä postauksessa kerrotaan itsestään kaikki oleellinen (riippuen siitä mitä jokainen haluaa blogiinsa itsestään jakaa), mutta itse ajattelin kokeilla tälläistä hieman toisenlaista aloitusta ja joulukuun aikana kertoa itsestäni jotain. Saattaa olla tuhoon tuomittu ajatus, mutta kaikenlaista kannatta aina välillä kokeilla.


Mulla on tosiaan käynnistynyt Joulukalenteri täällä blogin puolella ja tän päivän luukussa ajattelin kertoa teille jotain pientä minusta niin saatte ehkä jonkinlaisen käsityksen millainen ihminen täällä ruudun toisella puolella kirjoittelee.


Asun pk-seudulla, äidin ja pikkusiskon kanssa. Olen kirjoitellut aikaisemminkin blogia, mutta vuoden sisään on tullut niin paljon muutoksia ja tuntui että aikaisempi blogi ei enää ollut yhtään oman näköinen. Lopetin bloggaamisen kokonaan alku keväästä, mutta nyt syksyn aikana on ruvennut taas ajatus blogista kutkuttelemaan takaraivossa, joten tässä sitä nyt ollaan!

 
Olen 21 ja etsin sitä oikeaa polkua elämässä (niinkuin varmaan kaikki). Blogiin tulen kirjoittamaan erilaisista jutuista ja teen tästä nyt oman näköiseni! Ja blogin nimestä sen verran että mietin pitkään jotain luovaa ja omalaatuista, mutta lopuksi päädyin tähän!

 
Hyvää viikonlopun alkua kaikille!
-Riitta <3

2 kommenttia:

  1. Tervetuloa takas blogimaailmaan :) Ja joo mä ainakin samaistun tohon oman suunnan etsimiseen :D Mutta ehtiihän sitä vielä!

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) ja kyllähän sitä tosiaan vielä ehtii:D

      Poista